maanantai 1. syyskuuta 2014

Kohti haasteita

Ainin, siis mikä projek.. siis lentomatka?

Aikataulu
Projekti alkoi 29.8 ja jatkuu seuraavat puoli vuotta. Lennon päätöstä siis juhlitaan toivottavasti keveämmissä merkeissä helmikuun lopussa. Välietappeja toki löytyy ja kumpikin koppelo postaa jatkossa oman etenemisensä viikottain.

Koppelot kokoontuivat elokuun lopussa suunnittelemaan nousukiitoaan kahvikupin ääreen.

Metodit
Kai tapoja tavoitteen pääsyyn voisi kutsua perinteisiksi: lisää liikuntaa ja terveellisempi ruokavalio. Koppelo M reippaasti vähentää hiilareitaan ja keskittyy enemmän tuoreisiin vihanneksiin, papuihin ja säädyllinen määrä proteiinia saadaan lihasta, kalasta ja kanasta. Liikuntaa lisätään vähitellen ja koppelo räpiköi aluksi lenkkipolulla ja kahvakuulan kanssa kolmesti viikossa.
Koppelo P toteuttaa projektiaan urheilun ehdoilla ja sen kautta: joukkueen kanssa pelillistä treeniä tapahtuu 2-3 kertaa viikossa. Tämän lisäksi ennen jäätiköiden saapumista pururadalle kaloreita kulutetaan ja kuntoa kohotetaan lenkkeilemällä. Talvikuukausiksi pitäisi vielä keksiä lenkkeilyn korvike. Erikoisruokavalioista lähinnä päävaivaa ja äkäistä hermostumista saavuttava Koppelo P luottaa vanhaan kunnon ruokaympyrään, ja hiilarit painottuvat treeni- ja pelipäiviin. Ruokavaliosta karsiutuu siis luontevasti Happy Mealit, olut (snif) ja muut epäterveelliset paheet. Säännölliset ruoka-ajat ja järkevät annoskoot, ne on housujen kasvamisen Aja O!

Sitoumus sinetöity sopimuksella.

Palkitseminen onnistumisesta
Matkan varrella laitetaan aina muutama euro sukan varteen. Liidon puolessa välissä on aika sukia sulkia loppuvuoden juhlia varten ja koppelot suuntaavat kampaajalle. Välitavotteita saavuttaessaan koppelot palkitsevat itseään parhaiksi katsomillaan tavoilla - jottei puurtaminen mene tyystin itsensä ruoskimiseksi ja rankaisuksi, koppelot sallivat itselleen silloin tällöin myös herkkupäivän. Projektin päätteeksi säästetyillä varoilla koppelot suuntaavat palkintomatkalle etelään! Eli siis ainakin Tallinnaan asti, kenties juomaan lasilliset kuplivaa ja kenkäkaupat tarkistamaan.

- Koppelot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti